keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Palaute käytännön tentistä

Tänään sain sähköpostiini palautteen meidän käytännön tentistä:

Hei!

Käytännön testissä arvioimme koiran työskentely- ja etsintämotivaatiota, esinekiinnostusta, liikkumista pinnoilla, leikkimistä ja yleistä hallintaa. Ohjaajan kohdalla tarkastelimme ohjaajan koiranlukutaitoa ja ohjaajan ja koiran välistä yhteistyötä. Ensimmäisessä etsinnässä jouduit hieman auttamaan koiraasi. Esinekiinnostus koirallasi oli ok. Noutaminen rojukasasta sujui myös hyvin. Etsintä isossa tilassa on arvioitu pisteissä 2/3. Muistaakseni koirasi juoksi hieman, eikä käyttänyt nenäänsä ihan koko aikaa. Leikkiminen oli teillä ok, hieman olit itse aktiivisempi kuin koira. Pinnat ja teidän välinen yhteistyö sujui. Koirasi oli tasainen pakkaus. 

Tervetuloa koulutukseen!

Terveisin

Hanna Vänttilä
opettaja, kennellinja

tiistai 23. lokakuuta 2012

Long time no seen!

Viime päivityksestä on kulunut sitten reipas vuosi. Kovin ahkeraksi bloggaajaksi minua ei voi kutsua, mutta yritän parantaa tapani ja kirjoitella tänne harjoituspäiväkirjan muodossa mistä on itsellenikin hyötyä. Oli muuten jännä lukea nuita reilun vuoden takaisia päivityksiä.

Kaikkea on vuodessa kerennyt tapahtua niin koira kuin kotirintamallakin. Kotirintamasta sen verran, että olemme muuttaneet Suomussalmelle noin vuosi sitten. Harrastaminen koirien kanssa jatkuu entiseen malliin joskin eri maisemissa. Santran kanssa ollaan siirrytty avoimeen luokkaan ja Pariskin on kisaillut AVO 3 tuloksen verran metsästyskokeissa. Santran kanssa ollaan aloitettu jäljen treenaaminen viime syksynä ja siinä se on edistynytkin huimaa vauhtia. Aika näyttää päästäänkö me virallisille kisakentille ko. lajissa, mutta ainakin olen päässyt harjoittelemaan touhua tulevaa pentua varten. Jälki meillä on tällä hetkellä n. 200 askelta pitkä sisältäen kaarroksia, yks tai kaks 90 asteen kulmaa ja tyhjiä askelia on 10 max 20kerrallaan. Pituutta ja vaikeutta vaihdellaan alustan ja harjoituksen mukaan. Viimeisimmät treenit on ollu onnistuneita ja moottoria kyseiseen touhuun Santralta löytyy usein miten mukavasti. Jäljelle painetaan liina suorassa vetäen, mutta itse jälki työskentely on rauhallista, mutta innokasta. Ainut ongelma on muutaman kerran ollut että jos S on kadottanut jäljen niin se on alkanut heti olemaan katseella vailla apua minulta. Vähän niinku luovuttanu ja lakannu työskentelemästä. Näinä kertoina sen jäljestys into ei ehkä muutoinkaan ole ollut sitä parasta. Viimeiset viis jälkeä on sujunut moitteettomasti hyvällä työinnolla.

Hakua olemme myös päässeet kokeilemaan tänä vuonna ja siinä olisi kans mahtava laji, mutta vaatii sitoutuneen porukan ympärille. Santra on innokas maalimiesten etsijä, mutta siitä ei tässä osiossa sen enempää.

Sitten se ihanin ja hirvein eli TOKO :) Avoimeen luokkaan nousu ei ollut meille mikään läpihuutojuttu. Santran työmoottoria ollaan jollain ilveellä saatu nostettua ja vire ei sinänsä ole enää se ongelma. No vireen noustessa kaupan päälle tuli sitten reipas poikittaminen minkä kanssa sitten taisteltiinkin viime talvi. Jotain muutosta täytyi saada aikaan sillä viime kisoista molemmista seuraamisista saatiin 10 tuomarina Erkki Shemeikka. Kaukokäskyt oli meidän toinen murheen kryyni, mutta kisoihin mennessä neki saatiin hiottua 9 arvoiseksi. Ongelmana oli ettei koira noussut ylös kun matka meni tietyn pisteen yli. Nyt avoimen kaukot on ok ja voittajia hierotaan. Siinäpä meillä onkin seuraava pähkinä purtavaksi :) Palatakseni siihen seuraamiseen niin S on vieläkin hyvin herkkä aukeamaan. Sille pitäis löytää aina se optimaalivire mikä on todella pienestä kiinni, että milloin menee yli ja milloin taas touhu ei kiinnosta pätkän vertaa. Minä oon vähän hyväksyny sen että se ei kulje ihan viivotin suorassa. Santran kanssa pidän tärkeämpänä että se on intopiukeena! Ja se siitä yleensä suoristuu kun saa vähän aikaa seurata. Siltä pitää vaan vaatia keskittymistä ja ottaa alkuun pidempää seuraamispätkää että saa päästellä ylimääräset höyryt pois tai tehä jotain muuta liikettä missä pääsee alku kohelluksesta eroon.

Lopuksi vielä kerrottakoon, että minä ja Santra pääsimme opiskelemaan Keski.Pohjanmaan maaseutuopistoon. Santrasta tulee homekoira ja minusta homekoiraohjaaja. Koulu alkaa marraskuun 12 päivä ja kestää 1,5 vuotta. Tulevasta vuodesta on siis tulossa vähintäänkin haastava, mutta uskon että myös antoisa.

Kuulemisiin!