sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Päivitystä

Viime kerran kirjottelusta on taas venähtänyt pitkä tovi ja paljon on kerennyt tapahtua sen jälkeen. Kannuksen tokokokeista me saatiin toinen AVO 1 pistein 183 KP ja luokkavoitto. Itse kisasta en enää kamalasti muista muuta kuin että mielestäni Santra oli vähän huonossa vireessä, mutta ihan kivasti se teki töitä.

Helmikuun 22 päivä meidän elämä koki sitten melkoisen mullistuksen kun perheeseemme syntyi pieni poika. Väinö on tällä hetkellä reilu 5kk ja kaikki on mennyt tosi hienosti. Ihana iloinen pikku-ukkeli <3 Viikko sitten perheemme kasvoi entisestään kun kävin hakemassa Hausjärveltä vahvistusta koiralaumaamme. Nyt joukossa temmeltää touhukas malinarttu Pysäkin Hilla "Kuti". Kuti on oikein reipas harrastus/työkoiran alku. Heti keskiviikkona se oli mukana hometreeneissä ja kotona olen tehnyt sille namitottista sekä makkararuutua. Fiksun oloinen pentu ja olen ollut kyllä enemmän kuin tyytyväinen. Tulevaisuudessa Kutista on tarkoitus tulla homekoira sekä harrastuskoira PK-lajeihin (lähinnä jälki) ja tokoon.

Kuten arvata saattaa niin vapaa-ajanvietto ongelmia ei minulla juurikaan ole, joten tämä blogin päivitys tapahtuu vähän harvakseltaan :)

1 kommentti: