keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Homekoiramaailmaan tutustumista

Viime viikko vietettiin Santran kanssa Kannuksessa homekoiraohjaaja koulutuksen parissa. Ensimmäiset päivät oli lähinnä opintoihin tutustumista. Netissä tehtiin vähän testejä ja tarkastettiin että kaikki osaa käyttää konetta :) Yks eläinaiheinen tehtäväkin meillä oli ja se liittyi koirien loishäätöön.

Keskiviikko ja torstai oli pelkkää käytäntöä koko päivä. Keskiviikko vietettiin Dogness hallissa tehden lelujen piilotusta kaikille koirille. Ensimmäisessä harjoituksessa ohjaaja sai piilottaa lelut ja oli tarkoituksena tehdä semmonen treeni niinku on kotona ruukannu tehä (mutta kaikilla piti kuitenkin piilottaa 3 lelua vaikka ois etsintää tehny vai yhdellä). Santra teki aika oman näköisensä etsinnän. Neuvoksi sain että piilot voisi olla vaikeampia. Toisessa treenissa opettajat piilottivat lelut niin ettei ohjaaja eikä koira nähnyt piilotusta. Santralla oli nyt virtaa kinttaissa aika lailla eikä keskittyminen ollut ihan parasta. Kohtuu hyvin käytti nokkaa, mutta etsintä oli vähän sellaista kimpoilua paikasta toiseen. Vinkiksi sain, että jos koirasta huomaa ettei se haistele tai juoksentelee niin pysäyttää koira ja lähettää uudelleen. Pimeässä huoneessa Santra kävi useamman kerran, muttei millään löytäny sieltä lelua. Pimeä huone oli kaikille koirille vähän vaikeampi. Kaikki kyllä meni sinne epäröimättä, mutta jostain syystä tosi moni jumitti semmoseen auki olevaan kaappiin. Näin jälkeenpäin vähän mietinki että miksi sitä edes harjoiteltiin kun kyllähän oikeassa kohteessa on suht valoisaa? Ja ainakin ohjaaja saa mennä mukana kattomaan mitä koira tekee toisin kuin tässä harjoituksessa. Päivä oli mukava ja koiratkin sai vähän puuhastella pikku lenkin ja häkissäolon sijasta. Lopuksi otin vielä vähän tokoa Santran kanssa, ruutua ja seuraamista. Ruutu meni hyvin ja seuraaminenkin oli ihan hyvää kuhan vähän sai höyryjä päästellä.

Torstaina treenattiin lelujen etsintää semmosessa puuverstaassa. Nyt opettajat piilottivat väh. viisi lelua ja niistä sai etsiä sen verran kun itsestä tuntuu sopivalta. Santran nokka kävi hyvin, mutta kimpoilua oli taas. Se lähtee hyvin haistelemaan siitä kohtaa mihin lähetän ja jatkaa sitä reittiä hetken, mutta sitten lähtee kiertämään tilaa vähän sieltä sun täältä. Ohjeeksi saatiin, että laittaa piiloja heti alkuun ja tauottaa tiuhemmin. Ja jos on iso rakennus niin laittaa ne piilot vaikka 5-10m päähän toisistaan ja esim. yhdelle seinälle. Kolme lelua löytyi ja me lopetettiin siihen. Iltapäivällä tehtiin semmonen hajuharjoitus purkilla. Agilitypöydällä oli purkki minkä pohjassa oli reikiä mistä tuli homeen hajua. Aina kun koira haisteli purkkia niin naksautettiin ja purkkiin pudotettiin makupaloja. Tätä toisteltiin n. kolmessa erässä välillä pitäen pikku taukoja. Santra ei meinannu oikein tajuta hommaa kun se vaan tuijotti minua :) Se oli koko viikon aika mahoton käytökseltään kun joutu olemaan niin paljon häkissä. Sitten kun pääsi sieltä ulos niin teki vaikka voltteja että oisin huomioinu sen.

Perjantaina meillä oli Pipa Pärssisen luento etsijäkoirista ja se oli todella mielenkiintoinen ja hyvä. Pipasta kyllä huomaa, että sillä on vankka kokemus koirista ja osaa tuoda sen tiedon ymmärrettäväksi myös muille. Koko viikkoon olen tyytyväinen ja innolla odotan seuraavaa lähijaksoa.

Niin ja koko meidän luokka oli mukavaa porukkaa! Sellaisessa sakissa on kiva jatkaa opintoja.

Jussi ja Paris kävi viime viikonloppuna (17.-18.11) Korpilahdella peltokokeessa ja tuloksena lauantailta AVO 3 ja sunnuntailta AVO 2. Loistavaa! Sunnuntaina oli ykköstulos hyvin lähellä mikä jäi ohjaajaa tietysti vähän harmittamaan, mutta tästä on hyvä jatkaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti